Lokaa niskaan mutta alfa jaksaa!

Heipsan!

Ehdinpäs vielä lokakuun puolella tänne raapustelemaan! Tänään olikin sitten SRT:n lopputentti ja suht semivarmuudella luulen, että taitaa eka kurssi olla selätetty. Aikamoisia takalaittomia kokeessa kyllä tuli vastaan, joten aivan varma ei voi olla :D Maanisesti olin opetellut vanhoja tenttikysymyksiä mutta olivathan ne sinne sitten keksineet uusiakin jekkuja. Osa kurssin sisältöön nähden olennaisia, osa sitten ei niinkään. Odotin paljon haastavia soveltavia kysymyksiä eri metaboliareiteistä, mutta yllärinä sieltä tulikin kylomikronin osasten tunnistustehtävä. Periaatteessa yksinkertainen juttu, jos ne oli lukenut, mutta meikäläisellä meni aika arvalla :D

Alfa-beta risteily seilailtiin ja ei jäänyt kyllä tulevien lekurien bailaus yhtään kakkoseksi Otaniemen aikaisille risseille. Tulin tosin siihen tulokseen, että taitaapi olla meitsin risteilyt risteilty, oli sen verran rapeat olotilat kotiin tullessa ettei heti tee mieli lähteä uudestaan. Teemajuhlista kyllä tykkään, koska naamiaisasujen suunnittelu on superhauskaa!


OFF WITH THEIR HEADS !

Pääsin vihdoinkin myös sitsaamaan Oktoberfest-sitseille, jotka olivat LKS-Pykälä-Prodeko-yhteissitsit. Prodeko on Aalto yliopiston tuotantotalouden linjan kilta ja Pykälä tietysti oikislaisten ainejärjestö. Sitsit järjestettiin Otaniemessä Smökissä. Täytyy sanoa, että kyllä siinä tuli niin mahtavan nostalgiset vibat vanhoilla huudeilla riehuessa ja vähän salaa sellainen tunne, että kerran teekkari, aina teekkari <3

Nyt ekaa kertaa koko syksynä pääse nauttimaan viikonlopusta, jolloin ei tarvitse lukea tenttiin tai prepata PBL:ää varten. Aion istua töllön edessä ja mässäillä. Ehkä juoda lasin viiniä... Ensi viikolla sitten käynnistyy TeSaKu eli Terve ja Sairas Kudos, heti maanataina päästään läträämään verellä. Siitä lisää myöhemmin :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aikuisopiskelijan opiskelun rahoitus

Via Dolorosa - eli miten pääsin lääkikseen

TuLe - alfavuoden kivoin (ja raskain) kurssi